Disco

Alunperin disco oli homojen hommaa. Amerikkalainen valtakulttuuri kuitenkin teki sen minkä parhaiten osaa ja omaksui mustien ja homojen, neitimäisten miesten ja kornin kimalluksen kulttuurista parhaat palat ja myi sen valkoiselle keskiluokalla. Toki Amerikan ollessa kyseessä uskonnollis-konservatiivinen oikeisto järjesti disconvastaisia mielenosoituksia(!), mutta se ei kosketa meitä.

Alkuvuodesta 1977 disco oli kuitenkin vasta saavuttamassa asemiaan. Aiemmat megahitit kuten Hot Chocolaten "You Sexy Thing", LaBellen "Lady Marmelade" ja Barry Whiten "You're My First, My Last, My Everything" toivat sanaa ihmisten tajuntaan, ja musiikkia tehtiin ja tanssittiin klubeilla ympäri mannerta, mutta se kaikkein suurin aalto oli vielä tulossa. The Bee Gees vasta verrytteli äänihuuliaan ja John Travolta kasvatti pulisonkejaan. Saturday Night Fever, elokuva, joka lopulta naulasi tasajakoisen rytmiikan ja seksuaalisen basson jokaisen maailman valistuneen kansalaisen aivoihin, tulee teatterilevityksen vasta loppuvuonna.

Miksi disco?

Jotta voisimme ymmärtää discokulttuurin 70-luvun lopulla saavuttaman hegemonisen aseman täytyy meidän tarkastella lähihistoriaa ja poliittista tilannetta. Vietnamin sota oli ja meni, hippiliike ja poliittinen radikalisoituminen teki tehtävänsä, sota lopetettiin ja pojat tuotiin takaisin kotiin. Seitsemänkymmentäluvun alun öljykriisi palautti kuitenkin vahvasti maan pinnalle. Bensiinin hinta nousi radikaalisti, enää se isin bensasyöppö Lincoln ei välttämättaä tuntunut siltä kaikkein älykkäimmältä vaihtoehdolta liikkua paikasta toiseen. Öljykriisi osoitti koko länsimaisen järjestyksen pohjimmaisen epävarmuuden.

Unohtaa ei pidä myöskään koko ajan idässä periaatteessa vaanivaa Neuvostoliittoa, eikä sitä, että tässä vaiheessa ydinsodan syttyminen merkitsisi jo hyvinkin koko maailman räjähtämistä. Maailmanlopun pelko ja vahva epävarmuus tulevaisuudesta siis vallitsevat. Miksi opiskella kunnolla, kun kuitenkin on todennäköistä, että ne iskevät ja me vastaamme ja koko tämä paikka lentää ilmaan ennen kuin täytät 30? Ja vaikka eivät iskisikään, kyllä isin firmasta aina jokin paikka lohkeaa, jos sattuu työkipinä puremaan. Eikö kuitenkin kannattaisi keskittyä tähän hetkeen, futikseen, kokkeliin ja hei kuulitSÄ kenen kanssa Joey teki ja MITÄ viimeviikolla?

Toisaalta musiikillisessa kehityksessä on myös löydettävissä omat selityksensä. 70-luvun alun suuri musiikillinen trendi, progressiivinen taiderock, oli oikeastaan varsin yleisövihamielistä musiikkia. Pitkiä sooloja, "älykkäitä sanoituksia" ja ties mitä humpuukia. Tanssimaanhan tänne on tultu!

Eli oikeastaan vuoden 1977 Amerikalle disco on ainoa looginen musiikkityyli. Mietippä nyt vaikka itse: jos elät maailmassa, jossa maailmanloppu tapahtuu todennäköisesti seuraavan kolmenkymmen vuoden kuluessa , ei ole ihme, jos haluat aktiivisesti unohtaa sen. Discon kimallus, huolettomuus ja avoin seksuaalisuus tarjoavat loistavan pakopaikan arkimaailman karulle todellisuudelle.

Asiaan!

Ookoo. Mistä tunnistan discon? Disco on tasajakoista, keskitempoista tai nopeampaa soulista ja funkista tulevaa tanssimusiikkia. Discoa ei ole tultu kuuntelemaan, diskoteekkiin tullaan tanssimaan ja iskemään. Discon tunnistaa vahvasta bassosta ja nopeasti säkättävistä rummuista, usein viuluista ja WahWah-efektin läpi soitetusta piiskaavasta kitarasta. Biisit ovat usein lyhyitä ja kompakteja, (poikkeuksena The Trampsin Disco Inferno muhkealla lähes 12 minuutin pituudellaan...), lyriikat korneja ja naiveja ja käsittelevät rakkautta tai miehekkäitä vartaloita,elleivät ole discoversioita Beatlesista (Vaikkapa Earth, Wind And Firen Gotta Get You Back to My Life). Kuuntele seuraavia artisteja : Earth, Wind & Fire, Abba, Donna Summer, Village People...

YouTube palvelee nykyään tässä asiassa paremmin kuin hyvin.