Yleiset asiat:
Pelistä Taustamateriaalit: |
Ascencion Disco Remix - siis mikä?Olipa kerran joukko asiastaan innostuneita nuoria, joka sai kerrassaan vallankumouksellisen idean: yhdistetään diskomusiikki ja pieni fiktiivinen keskiamerikkalainen tasavalta. Yksinkertaisempi porukka olisi tehnyt siitä kertovia diskobiisejä. Nämä sen sijaan päättivät järjestää live-roolipelin diskoon, jonka takahuoneessa neuvoteltaisiin tuon tasavallan kohtalonkysymyksistä. Sekaan heitettiin vielä vähän kokaiinikauppaa ja salaisia agentteja, ja Ascencion I: Kovaa peliä Bostonissa oli syntynyt. Peli pelattiin helmikuussa 2005 ja se onnistui yli odotusten - aika monella oli kivaa, ja takahuoneessakin päästiin sopimukseen - joten jatko-osan tekeminen oli seuraava luonnollinen askel. Jatko-osien helmasynnit tietysti seurasivat, ja yritimme haukata vielä isompaa palaa yhdistämällä Ascencionin vaalit ja niiden tuki(disko)bileet - suurprojekti Ascencion II: Vaalibileet oli määrä pelata marraskuussa 2005, mutta se siirtyi ensin helmikuulle 2006. Joulun aikaan alkoi kuitenkin tuntua yhä enemmän siltä, etteivät asetetut tavoitteet olleet saavutettavissa. Niinpä katsoimme parhaaksi pysyä ystävinä ja laittaa jatko-osan jäihin "toistaiseksi". Ascencion sai sitten jäädä oman onnensa nojaan. Kunkin omat kiireet veivät mukanaan ja aikaa kului. Syksyllä 2007 Veikko sitten lohkaisi ohimennen, että olisi siistiä soittaa taas diskoa live-roolipelissä. Noin viiden minuutin kuluttua meillä oli suunnitelma ja nimi pelille. Poliittinen juonittelu jätettiin sivuun ja päätettiin keskittyä perusasiaan, diskoon. Pelillä ei siten ole juuri mitään tekemistä Ascencionin tasavallan kanssa, mutta nimi on vetävä. Uusi live-roolipelien alalla tuiki tuntematon innovaatio, remix, korostuu myös hahmoissa. Vanhoja hahmoja päivitetään ja sekoitetaan niin, etteivät vanhat pelaajat saa samaa hahmoa kuin viimeksi (no, okei, erikseen pyytämällä saatamme heltyä) ja myös vanhoilla pelaajilla on siten jotakin uutta koettavaa tutussa ympäristössä. Uudet pelaajat ovat tietysti myös tervetulleita. Noniin, eiköhän tässä ollut tarpeeksi lätinää - let's boogie! |
|