USA '77 - Poliittinen ja henkinen ilmapiiri - lähihistorian pikakurssi

Seuraava esitys on puolueellinen kuvaus siitä, mitä Yhdysvalloissa oli tapahtumassa vuonna 1977 ja jonkin verran ennen sitä. Puolueellisuuden tarkoitus on havainnollistaa tyypillisen pari-kolmekymppisen itärannikon liberaalin näkemyksiä siitä, kuinka USA:n kuuluisi toimia sisä- ja ulkopolitiikassaan. Tässä onnistumisen jätän tosin asiantuntijoiden arvioitavaksi.

Suuri lama ja toinen maailmansota

Isovanhempasi olivat aikuisia, kun Suuri Lama iski ja tuhosi heidän elinehtonsa tai ainakin perinteisen elämäntapansa. He ja vanhempasi ovat kertoneet, kuinka silloin oli pulaa kaikesta ja ihmisiä kuoli nälkään. Republikaanipresidentti Herbert Hooveria (1929-1933) oli helppo syyttää vaikeuksista, vaikka totuus onkin, ettei demokraateilla tuossa vaiheessa ollut sen parempia ratkaisuja.

FDR (Franklin Delano Roosevelt, presidenttinä 1933-1944) esitteli New Deal-politiikan ja muutamia muita sosiaaliturvaa parantaneita uudistuksia. Eurooppaan verrattuna tämä oli kuitenin naurettavan pientä näpertelyä. Et vastustaisi eurooppalaisempaan malliin siirtymistä, vaikka sen sanominen ääneen olisikin hieman uskallettua.

Toinen maailmansota tai WW2 kuten se kirjoitetaan, oli tarpeen, jotta fasismi saataisiin murskattua. Yhdysvallat lähti sotaan mukaan myöhään, mutta toisaalta ilman amerikkalaisia Hitler olisi voittanut. Konservatiivien ja republikaanien syyttäminen natseiksi on, joskin hieman liioiteltua, ihan hyvä ja hyväksyttävä tehokeino. Kutsuvathan hekin teitä kommunisteiksi vähintään yhtä perusteettomasti.

Kylmä sota

Toista maailmansotaa seurasi miltei välittömästi kylmä sota kommunistien kanssa. Yhdysvallat edustaa vapaata maailmaa ja Neuvostoliitto uutta diktatuuria. Joe McCarthy kumppaneineen aloitti 1950-luvun alussa kommunistien jahtaamisen amerikkalaisten kodeistakin. Itärannikon liberaalit leimattiin välittömästi "jumalattomiksi kommunisteiksi", ja liberaali ja kommunisti muuttuivat miltei synonyymeiksi. Totuuspohjaa näillä väitteillä oli vain harvoin. Demokraattipresidenttien JFK:n ja LBJ:n (John F. Kennedy ja Lyndon B. Johnson) aikana uusi vasemmisto nousi opiskelijoiden keskuudessa joka puolella maailmaa, eivätkä amerikkalaiset olleet poikkeus. Puhuttiin toki pienistä määristä, mutta Marxista ja Maosta tuli joissakin piireissä hyväksyttyä luettavaa.

Ydinsodasta on puhuttu jo kohta kolmekymmentä vuotta (Neuvostoliitto sai atomipommin 1949 ja vetypommin 1953), mutta vielä se näyttäisi olevan tulematta. Liennytyskaudet, Kuuban ohjuskriisin jälkeen 1962 ja toisaalta Nixonin Maon Kiinaan tekemät vierailut 70-luvun taitteessa auttoivat pienentämään jännitteitä kolmen suurimman ydinasevaltion välillä, vaikkakin jatkuvasti täytyy pitää mielessä, että kenen tahansa "tullessa hulluksi" maailmanloppu on varma. Ihmiskuntaa ei ehkä ole huomenna, puhumattakaan kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Tämänkään takia sinun on vaikea kuunnella sodanlietsojia, sillä mikä tahansa liian pitkä askel toisen osapuolen valtapiirille saattaa syöstä maailman tuhoon.

Viime vuodet

JFK (John F. Kennedy) ja LBJ (Lyndon B. Johnson) sotkivat Yhdysvallat kommunisminvastaiseen taisteluun Kuubassa ja Vietnamissa. Molemmissa tuli sitten turpaan, ja JFK:n "poliisioperaationa" aloittama Vietnamin sota (1960-1973) vei Yhdysvallat sen historian suurimpaan ulkopoliittiseen nöyryytykseen. Inhottavaa myöntää, mutta republikaani Nixonhan (Richard M Nixon, presidenttinä 1969-1974) sen rauhan teki (tosin ensin pitkitettyään sitä koko ensimmäisen kautensa ajan) ja toi pojat kotiin.

Nixon antoi Yhdysvalloille myös sen historian suurimman sisäpoliittisen nöyryytyksen. Watergate-juttu ja siitä paljastunut rikosvyyhti, joka ympäröi koko Valkoisen talon republikaanihallintoa, pakotti Nixonin eroamaan. Hänen vaaleilla valittu varapresidenttinsä Spiro Agnew oli joutunut jo eroamaan jäätyään kiinni lahjonnasta. Tilalle nimitetty Gerald Ford sitten teki poliittisen itsemurhan ja armahti Nixonin, kun tämä oli joutunut eroamaan. Watergate on demokraattisen puolueen päämaja Washingtonissa. Nixonin kätyrit murtautuivat sinne ja jäivät kiinni rysän päältä. Tämä järjenvastainen toimenpide vaalivuoden kesänä 1972 (sinäkin tiesit, ettei demokraattien rauhanehdokas McGovern voittaisi) paljasti suuren salakuuntelu- ja peiteoperaatioiden vyyhdin, joka purkautui televisiossa suorana lähetyksenä kevään ja kesän 1974 aikana, monen teistä kauhuksi ja toisaalta tyydytykseksi. Olittehan tienneet aina, että Tricky Dick oli konna ja nyt hän sai mitä ansaitsi.

Jimmy Carterin valinta presidentiksi olikin paljon kiinni tästä Fordin kyvyttömyydestä toimia omapäisesti. Hän oli virkansa velkaa Nixonille, eikä onnistunut peittämään sitä missään vaiheessa. Carter sen sijaan, Washingtonin ulkopuolisena syvän Etelän pähkinäfarmarina (kuten republikaanit haluavat muistuttaa) ja entisenä laivaston upseerina (kuten heitä on hyvä muistuttaa takaisin) hyötyi tästä ja tuli valituksi viime marraskuussa. Carter on puhunut voimakkaasti ihmisoikeuksien puolesta ja hänen hallintonsa tulee varmasti muuttamaan LBJ:n ja Nixonin linjaa USA:n roolista maailmassa. Olet ainakin luottavainen.

Viimeaikaisia uhkia

Öljyntuottajamaat saivat 70-luvun alussa päähänsä järjestäytyä. Näiden maiden järjestö OPEC (Organization of Petroleum-Exporting Countries) päätti lopettaa ulkomaalaisten öljy-yhtiöiden vallan omiin öljyvaroihinsa, ja alkoi rajoittaa öljyntuotantoaan. Öljyn maailmanmarkkinahinnat menivät katosta läpi. Öljyn pelätään loppuvan parissa vuosikymmenessä tätä vauhtia, joten voit jollain tasolla ymmärtää miksi niin tehtiin.

Kuljetuskustannusten kasvaminen (joka johtui tietenkin bensan hinnannoususta, ihan kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi) johti välittömästi kaikkien tavaroiden hintojen nousuun ja sitä seuranneeseen kysynnän romahdukseen. Koettiin ensimmäistä kertaa stagflaatio, tilanne, jossa inflaatiovauhti pysyy yllä, mutta talous polkee muuten paikallaan. Talouskriisi oli maailmanlaajuinen ja sitä seurannut joukkotyöttömyys levisi myös Yhdysvaltoihin. Vanhempiesi liiketoiminta kärsi luonnollisesti myös tästä ja sinunkin kulutustottumustesi oli muututtava.

Vietnamin sota on edelleen tuoreessa muistissa. Se on tosin ohi, ja Carterin valinta toivottavasti tarkoittaa sitä, ettei Yhdysvallat sotkeennu enää uusiin tällaisiin sotiin, jotka vievät sinut ja ystäväsi viidakoihin tappamaan tuntemattomia, joiden kanssa sinulla ei edes voisi olla mitään erimielisyyksiä. Et vastusta Yhdysvaltojen sotilaallista läsnäoloa maailmassa, mutta pidät armeijan vapaaehtoisuutta elintärkeänä. Carter tuntuu olevan samaa mieltä, sillä hän armahti ensimmäisenä tekonaan Vietnamin sodan kutsuntoja pakoilleet ja niistä kieltäytyneet.

Rasismi oli sinulle pitkään tuttua lähinnä koulukirjoista ja toisaalta edelleen etenevästä kansalaisoikeustaistelusta. Kolme vuotta sitten kuitenkin räjähti, kun kaupungin johto pani toimeen julkisten koulujen rotupohjan tasoittamisen. Laajojen rotumellakoiden jälkijäristyksiä koetaan yhä ajoittain. Olet periaatteessa edelleen suvaitsevainen - Martin Luther King oli hieno mies - muttet tunne ainuttakaan mustaa, kuinka voisitkaan, eiväthän he liiku samoilla alueilla kuin sinä eivätkä käyneet samaa mukavaa yksityiskouluakaan.

Lisälukemista hakeville voin suositella lämpimästi Wikipediaa. Varsinkin englanninkielisestä versiosta löytyy tietoa miltei mistä tahansa Yhdysvaltain historian ilmiöstä tai henkilöstä. Samaten jos kaipaat neutraalimpaa näkökulmaa näistä aiheista, on Wikipedian vastaaviin artikkeleieihin perehtyminen hyvä idea.